lauantai 27. kesäkuuta 2015

Vauvalle vaaleanpunaista

Jostain syystä minulle on iskenyt himo ommella vauvallekin joka kerta jotain, kun ompelen isommille. Niinpä vauva sai myös pellavamekon, kuten Tosikoinenkin. Kaavan tein itse ja koko on noin 56/62 cm. 


Hukkasin keväällä Tosikoisen kaksi juhliin tarkoitettua (kaupasta ostettua) neuletakkia/boleroa. Epätoivoissani ostin jo langat uuden neulomiseen, kun yht'äkkiä muistin minne neuleet olivat kevätsiivouksessa joutuneet. Tosikoinen itse oli jemmannut ne talvivillavaatteiden kanssa erääseen ylälaatikkoon kuvitellessaan että kesäksi saa luopua kaikista lämpimistä vaatteista...

Koska olen hidas ja erittäin kokematon neuloja, en viitsinyt alkaa käyttää aikaani Tosikoisen neuletakin tekemiseen, vaan otin harjoituskappaleeksi vauvan minipienen mekon. Tähän meni Novitan bambu-puuvillalankaa vain n.50g. Kaava on muuten oma, mutta pitsineuleen mallin löysin jostain netin syövereistä. Mekon koko on n.50cm.


Pääsiäisenä käynnistelin vauva-aikaan kuuluvaa ajanvietettä eli neuloin pikkuiset vaippavillahousut. Nämä ovat ainoa neuletyö, joka minulta sujuu telkkaria katsellessa puoliunessakin... Pöksyjen malli muokattu curlypurly ilmaisohjeesta, aloitussilmukoita tällä kertaa 44. Lanoliina kaipaavat vielä, jotta pehmenevät käyttökuntoisiksi. Nämä ovat siis ihan tosipienet, vaikka koko ei kuvasta välitykään.


2 kommenttia: