sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Hulmuavia helmoja prinsessasynttäreillä

Edellisessä postauksessa kerroin esikoisen päättäneen ekaluokkansa. Meidän perheessä on toinenkin lapsi siirtymävaiheessa, kuopus nimittäin siirtyy päiväkodista koululle eskariin syksyllä. Kuopukselle ompelin toiveesta hulmuavia helmoja sinisestä pellavasta. Mekon koko on vielä 116 cm, ja tästä tuli tismalleen sopivan kokoinen.






Tositoimiin mekko pääsi tänään kuopuksen etukäteen järjestetyillä prinsessasynttäreillä. Loma-aikaan juhliminen on hankalaa kun kaverit ovat jo reissuillansa, joten on turvallisempaa juhlia ennen kuin kansa vaeltaa ympäri maata.

Viidet mekon- ja yhdet paidanhelmat hulmusivat puolentoista tunnin ajan kun juhlimme kohta 6-vuotta täyttävää Tosikoista. Ongintaämpärikin oli luonnollisesti koristeltu teemaan sopivin sävyin. Tarvikkeet löytyivät Ikeasta ja aikaa meni noin viisi minuuttia. (Päällystyspaperia olisi näemmä kannattanut laittaa 2 kerrosta, purkki ei onneksi luonnossa loista noin paljon läpi.)

Onginnasta jokainen sai hienon juhlalasin, jonka sai vielä koristella timantti- ja nimitarroilla itselleen sopivaksi. Tarjoilun jälkeen pesin nämä ja jokainen sai viedä omansa kotiin.

Pöydän kattaus koostui vaaleansinisestä lakanasta, valkoisista lautasista, prinsessaserveteistä, teemaan ja väriin soipista pilleistä (Ikeasta), sekä jäätelökulhoista lasinalusineen. Lamppujen väliin roikkumaan tein pari pompom-palloa silkkipaperista ja vielä yhden puolikkaan pöydällekin. Helppoa ja hauskaa! Esikoisen synttäreillä olleet viirinauhat vaihdettiin hempeämpiin kun sellaisiakin sattuu meiltä löytymään

Tarjoilu hoidettiin keksien, hedelmä- ja mansikkakuppien ja karkkirasioiden lisäksi jäätelöbaarilla. Helppoa ja turvallista kun aikuinen pystyi huolehtimaan että jokainen sai varmasti ruokavalioonsa sopivaa tarjottavaa lautaselleen. Myös karkin määrä pysyi valmiilla annostelulla kohdillaan ja hedelmätkin mastuivat!

"Mitä saisi olla?"

"Kaikkea hyvää tietysti!"

Herkuttelun jälkeen tanssittiin, tehtiin kasvomaalauksia...

 ...ja askarreltiin prinsessakortteja.

 Hauskat juhlat oli, kiitos vielä kerran kaikille osallistujille! Kuvissa Tosikoinen itse on yliedustettuna, koska en ole kysynyt sankarin ystäviltä että sopisiko kuvia mahdollisesti laittaa nettiin/blogiin. Voitte vain uskoa kuinka suloisia yhteiskuvia juhlijoist saatiin!

1 kommentti:

  1. Aivan mieletön juhlamekko ja olkaimet ovat upeat. Kyllä kelpasi juhlia synttäreitä!

    VastaaPoista